13. ”Verojen rakastajat” viemässä Suomea helvettiin?

eliittitulonsiirrotjpg

Tällä viikolla vastaani tuli linkki Iltalehden uutiseen, joka oli tehty professori Matti Virenin blogin teksteihin pohjautuen. Perusajatus hänen teksteissään on, että vain kaksi ylintä tuloluokkaa ovat verojen suhteen nettomaksajia. Väitteensä tueksi hän esittelee erilaisia graafeja, ja kysyykin niihin pohjautuen ”mihin helvettiin olemme menossa?”.

Tulonsiirrot rikkailta köyhille ovat olleet läpi historian kaikissa yhteiskunnissa keskustelun kohteena. Katsoen asiaa eri näkökulmista voi nähdä hyvinkin erilaisia tapoja joiden mukaan oikeudenmukaisuus määritetään, ja millaisena tämä oikeudenmukaisuus tulisi tulonsiirtojen kautta toteutetaan. Yksinkertaistetusti kerrottuna ne jotka kuuluvat kovimmin verotettavien joukkoon ovat pääsääntöisesti vahvasti tulonsiirtoja vastaan. Vähiten veroja maksavat taas ovat tietenkin niiden puolella.

Nettikeskustelut tarjoavat loistavan mahdollisuuden kurkistaa näiden molempien polarisoituneiden ääripäiden ajatusmaailmaan. Samalla tosin kannattaa pistää jäitä siihen omaankin hattuun, jotta asiaa kykenisi edes jotenkin katsomaan yhteiskunnan kannalta subjektiivisesta näkökulmasta unohtaen oman yksilöllisin hyötynsä.

Sharevillessä keskustelu aiheen tiimoilta kävi myös kuumana, kuten yleensä. En sen enempää ota kantaa kyseisiin kommentteihin, kuin että yhden katkelman irrotin otsikkooni.

Se mitä haluaisin sanoa on se, että yhteiskunnat ovat tällä hetkellä suuressa muutoksessa. Kansalaisten välinen eriarvoisuus ja tuloerot ovat jatkuvassa kasvussa. Nämä ovat oikeita ongelmia, joihin ei olla kyetty löytämään toimivaa ratkaisua. Koko asia on niin kompleksisen monimutkainen, että yksinkertaistetut kuviot joilla todistellaan tulonsiirtojen järjettömyyttä yhdestä näkökulmasta tarkasteltuna vaikuttavat lähinnä äärimmäisen halvoilta tavoilla ruokkia toista aiemmin mainituista polarisoituneista ääripäistä.

Suomessa olisi näin vuonna 2019 tarvetta oikeasti rakentavaan yhteiskunnalliseen keskusteluun. Se kuitenkin edellyttäisi sitä, että keskustelijat olisivat valmiita katsomaan asioita yhteiskunnallista hyötyä ajatellen. Samalla se tarkoittaisi kykyä asettua toisen, todennäköisesti täysin erilaisessa maailmassa elävän ihmisen asemaan.

Minä olisinkin enemmän huolissani siitä mihin helvettiin me olemme menossa jos emme kykene tällaiseen keskusteluun.

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s